Tough Nut - tavallinen juottola keskellä Isoa Omenaa?

Lucy katsoi hermostuneesti kellarin ovea. Kyllä hän tiesi, että siellä ei ollut mitään muuta kuin kaljatynnyreitä ja muuta varastoitua tavaraa, mutta hän voisi vannoa, että siellä on jotain muutakin. Aivan kuin joku tai jokin katselisi häntä, kun hän on siellä alhaalla. Yleensä hän käskee Tommya, portsaria, vaihtamaan kaljahanan täyteen tynnyriin, mutta hän ei ollut vielä saapunut tälle iltaa paikalle. Lucyn oli siis itse pakko mennä vaihtamaan tyhjä tynnyri täyteen, sillä baari oli täynnä janoisia asiakkaita.

Kellarin ovi oli käytännössä painava puinen luukku, jonka alapuolelta alkoivat jyrkät puiset portaat. Oviaukko muistutti kitaa, joka nielaisisi kenet tahansa, joka uskaltautuisi astumaan sen pimeään nieluun. Kellarin ilmakin oli kosteaa, jonka takia Lucylle tuli aina kylmä hänen joutuessaan käymään siellä. Nyt hänen täytyisi jälleen kerätä rohkeutensa ja astua kellarin pimeyteen. Lucy mutisi hiljaa itsekseen: ”Täydet tynnyrit ovat vasemmalla...Hana irti... Ulos nopeasti...”   

Jokainen askel portaita pitkin tuntui pudotukselta tyhjyyteen ja Lucy vain odotti joka askelella tuota pudotusta. Pudotusta ei kuitenkaan tullut, vaan pian Lucyn kengät kopsahtivat kostealle kivilattialle. Hän painoi valokatkaisijaa ja yksinäinen hehkulamppu syttyi keskelle pientä kellarihuonetta. Yhden seinän oli vallannut puinen hylly, joka oli täynnä erilaisia työkaluja ja romua jota kukaan ei ollut heittänyt pois, kun taas peräseinälle oli pinottu kaljatynnyreitä kattoon asti.

Lucy lähti päättäväisesti tynnyreitä kohti, irroitti tyhjän tynnyrin hanasta ja alkoi raahaamaan täyttä tynnyriä sen tilalle. Vaikka huoneessa oli valot, niin se ei tyynnyttänyt Lucyn mieltä tipan vertaa, vaan hän tunsi kuinka jokin tarkkaili häntä. Hänen ihonsa oli kananlihalla ja kylmät väreet kulkivat hänen selkärankaansa pitkin, samalla kun hänen kätensä työskentelivät kuumeisesti kaljatynnyreiden kanssa.

”Helvetti!” Lucy kirosi, kun täysi tynnyri lipesi hänen otteestaan ja kaatui lattialle kolauksen kera. Lucy sai vaivoin raskaan tynnyrin taas pystyyn, kun hän kuuli toisen kovan pamauksen. Kellarin luukku oli mennyt kiinni. ”Ei,ei,ei,ei....” Lucy valitti itsekseen ja lähti ryntäämään luukkua kohden. Hän yritti työntää luukkua auki kaikilla voimillaan, mutta se ei liikahtanutkaan. Hän oli ansassa.

Tajuttuaan tilanteen Lucy istui pelokkaana portailla nyyhkyttäen, kykenemättä tekemään mitään. Koneet keittiössä ja baarin puolella pitivät liian suurta meteliä, jotta hänen olisi kannattanut huutaa, ja kellarin kiviset seinät eristivät ääntä erittäin hyvin. Aika mateli, kun Lucy vilkuili samalla pelokkaasti ympärilleen. Samalla hän kirosi mielessään koko kellarin ja vannoi täyttävänsä sen betonilla jos vain pääsisi pois sieltä.

Lucylle alkoi tulla tosissaan kylmä, sillä eihän hänellä ollut päällään toppia ja hametta kummempaa. Hieroen käsiään hän yritti samalla etsiä jotain, mistä ehkä olisi ollut hyötyä luukun avaamisessa tai hänen itsensä lämmittämisessä. Lämmikettä kellarista ei löytynyt, mutta hyllyllä lojui jokin vanha tunkki.

Lucy ryhtyi tuumasta toimeen, raahasi tunkin luukun alapuolelle ja kiinnitti harjanvarren sen kädensijaksi. Aluksi tunkkaaminen sujui varsin kevyesti, mutta luukun ottaessa vastaan, niin työ muuttui erittäin raskaaksi. Lucyn täytyi laittaa koko ruumiinpainonsa harjanvarren varaan, jotta tunkki olisi edes liikahtanut. Luukku kohosi sentti sentiltä päästäen kellariin tervetullutta valoa. Tämä antoi Lucylle toivoa ulospääsystä.

Luukku oli viimein tarpeeksi korkealla, jotta Lucy pääsisi ryömimään ulos, mutta viimeisellä painalluksellaan laho harjanvarsi antoi periksi ja katkesi. Tunkki kaatui ja luukku romahti takaisin alas, lukiten Lucyn takaisin kellariin. Samalla katkennut harjanvarsi lensi Lucyn käsistä ja osui katosta roikkuneeseen hehkulamppuun.

Pimeys laskeutui kellariin ja Lucy oli edelleen ansassa. Lucy jähmettyi paikalleen, uskaltamatta liikkua mihinkään. Pimeys tuntui ottavan fyysisen olomuodon, sillä Lucyn rintaa ahdisti, eikä hän tahtonut saada happea.

”Luuucyyy...” kuului kuiskaus pimeydestä, kaikuen ympäri huonetta. Lucy säpsähti transsistaan ja kuulosteli tarkkaavaisesti ympäristöään, huomaamatta kuitenkaan mitään. Oli mahdotonta sanoa kuuluiko ääni huoneen toisesta nurkasta vai Lucyn korvan vierestä.

Samaan aikaan vastakkaisella seinällä alkoi näkyä valoa kivimuurin raoista. Kuiskaukset jatkuivat, mutta alkusäikähdyksen jälkeen ne kuulostivat Lucysta enemmänkin houkuttelevilta, joten hän lähti siirtymään kohti valoa tihkuvaa kiviseinää. Lucy huomasi valon muodostavan seinään eräänlaisen oviaukon, joten hän yritti työntää sitä auki. Pala kivimuuria työntyi syrjään yhtä helposti kuin jos se olisi ollut rasvatuilla saranoilla ollut puinen ovi. Muurin takaa tuleva valo sokaisi Lucyn hetken ajaksi.

Oven takaa avautui odottamaton maisema – Muurin takana oli valtava luola, jonka pohjalla velloi tulimeri. Oviaukolta lähti kapea kivinen silta tulimeren ylitse, päättyen suuren rautaisen tornin edustalle. Torni kutsui Lucya, eikä hän pelännyt sillan ylittämistä.

Juuri kun hän oli ottamassa askeleen sillalle, niin Lucy tajusi Tommyn läpsivän häntä poskille. ”Lucy, oletko kunnossa?” Hän kysyi, katsoen Lucya samalla huolestuneena. Lucy katsoi ympärilleen, hänen päätään jomotti ja hän oli edelleen kellarissa. Aiemmin niin siistissä kasassa olleet kaljatynnyrit olivat nyt sikin sokin kellarin lattialla, ja ilmeisesti jokin niistä oli tyrmännyt hänet.

”Mitä tapahtui? Kauanko olen ollut tajuttomana?” Lucy kysyi Tommylta, joka vastasi: "En ole varma. Löysin sinut tässä kunnossa kun tulin töihin. Menenkö soittamaan ambulanssin?" Lucy vastasi: "Ei tarvitse, oloni on ihan hyvä." Tosiasiassa Lucy kuitenkin mietti kokemaansa näkyä, eikä edelleenkään ollut varma oliko se totta vai ei.

Kun Tommy talutti Lucyn kellarista ja sulki sen luukun, niin kiviseinän takaa alkoi hohtaa houkuttelevaa valoa...