Steven laski kassaa väsyneenä. Päivä oli ollut hiljainen, eikä kaupassa ollut käynyt kuin yksi asiakas katselemassa tarjontaa. Jos kaupankäynti ei vilkastuisi nopeasti, niin Stevenin olisi pakko sulkea kauppa lopullisesti. Pankkilainan lyhentäminen olisi pian pelkkä haave. Fox’s Ammunition häviäisi Chicagosta 40 vuoden aukiolon jälkeen.
Steven huokaisi ja lähti laittamaan asekaappeja lukkoon. Hänellä oli rahaa suurempiakin huolia, sillä hän ei ollut kuullut veljestään Peteristä mitään pariin kuukauteen. Tilanne Irakissa oli varsin hektinen, joten oli ymmärrettävää jos Peterille ei jäänyt aikaa kirjoitella kirjeitä. Stevenille tosin olisi riittänyt tieto, että hän oli hengissä. Liian usein Steven oli nähnyt painajaisia siitä, kuinka armeijan edustaja kävelee kauppaan vain välittääkseen Peterin kuolinilmoituksen.
Twentyn haukunta takapihalla sai Stevenin havahtumaan ajatuksistaan. ”Perkele, mitähän sitä oltiin taas tekemässä. Kiitos vain piski,” Steven tuhahti itsekseen ja lähti turhautuneena katsomaan, mikä koiralla oli hätänä. Twenty oli hyvin koulutettu vahtikoira, eikä se haukkunut ilman syytä. Todennäköisesti pihalle oli eksynyt pultsari tai joku muu kaduneläjä. Varmuuden vuoksi Steven latasi Springfield-pistoolinsa ja iski sen housuihinsa selän taakse.
”Noniin, kuka tahansa siellä pihalla onkin, niin tulkaa esiin! Soitan muuten poliisit paikalle!” Steven huusi astuessaan pihalle ja laittaessaan ulkovalot päälle. Twenty räksytti niin lujaa kuin bulldogista vain lähti ääntä, tuijottaen samalla pihan perällä olevaa roskakatosta. Steven toisti varoituksensa, lähtien samalla kävelemään kohti roskakatosta varovaisesti. Hänen oikea kätensä oli pistoolin kahvalla, valmiina vetämään sen esiin pienimmästäkin ärsykkeestä. Juuri kun Steven oli raottamassa roskakatoksen ovea, hän kuuli rasahduksen takaansa. ”Seis!” Hän huudahti ja veti pistoolinsa esiin pyörähtäen samalla ympäri.
”Whoa! Odotin lähinnä kupillista kahvia, suihkua ja lämmintä punkkaa kun pääsen kotiin, sillä aseiden piippuja olen saanut tuijotella viime aikoina ihan tarpeeksi,” pihalle astellut, sotilaan univormuun pukeutunut mies sanoi ja meni rapsuttamaan hiljentynyttä Twentya korvien takaa. ”Peter... Pelästytit minut puolikuoliaaksi. Ole onnellinen etten ampunut sinua!” Steven vastasi, laittaen aseen pois. Hän vilkaisi roskakatosta vielä kerran, mutta päätti unohtaa asian.
”Kissojako olit metsästämässä?” Peter naljaili Stevenille, joka vastavuoroiseselitti tilanteen: ”Tulin vain katsomaan mitä Twenty haukkui, mutta ilmeisesti se oli väärä hälytys. Mutta tarpeeksi minusta, mitä sinulle kuuluu? En ole kuullut sinusta mitään kuukausiin.” Peter kohautti olkiaan ja sanoi: ”Pääsin kotiin. Loput voin kertoa kunhan päästään sisälle ja saan kupillisen sitä sinun kuuluisaa mustaa tervaasi, jota myös kahviksi kutsutaan.”
Veljekset lähtivät sisälle, jättäen Twentyn vahtimaan tarkkaavaisena pihaa. Mutta edes Twentyn tarkat aistit eivät huomanneet, kuinka läheisellä kujalla ollut hahmo tarkkaili Foxin veljeksiä, vain kadotakseen seuraavassa hetkessä varjoihin.
Peter ja Steven istuivat ruokapöydän ääressä ja molemmilla oli käsissään kuppi höyryävän kuumaa kahvia. Televisio pauhasi huoneen nurkassa, mutta kaksi aikuista veljestä eivät välittäneet siitä, sillä he olivat täysin uppoutuneet omaan keskusteluunsa. Peter oli ollut kaksi vuotta Irakissa, jättäen Stevenin yksin vastuuseen heidän isänsä asekaupasta. Tarinoita vaihdettiin puolin ja toisin, ja molempien kasvoilta paistoi pikkupojan into. Foxin veljekset olivat jälleen yhdessä.
Ilta oli kuitenkin jo pitkällä ja molempia miehiä väsytti, joten he päättivät jatkaa turinointia seuraavana päivänä. Peter suunnisti suihkuun ja Steven lähti viemään Twentylle iltapalaa, aikomuksenaan samalla tarkistaa ovien lukituksen vielä kerran. Ulkona Steven huomasi taas puhuvansa Twentylle, joka järsi innolla saamaansa lihakimpaletta. ”Mitä näit aiemmin poju? Hätistelikö sinua jokin laitapuolen kulkija? Vai tekikö Peter sinulle jonkin jekun?” Steven puhui enemmän itselleen, rapsuttaen kuitenkin samalla Twentyä korvien takaa. Hetken rauhoittumisen jälkeen Steven suuntasi takaisin sisälle, lukitsi oven ja huomasi Peterin menneen jo nukkumaan omaan huoneeseensa. Tarkastettuaan pistoolinsa Steven asetti sen yöpöydälleen ja laittoi maaten.
Uni ei kuitenkaan tullut. Steven ei ollut varma johtuiko unettomuus kahvista vai Peterin paluusta, mutta hän ei voinut olla ajattelematta miten elämä taas muuttuisi Peterin paluun myötä. Hän oli jo tottunut elämään yksin Twentyn kanssa, mutta toisaalta oli kuitenkin hyvä saada Peter takaisin kotiin. Lopulta Steven nukahti, ajatellen edelleen päivän tapahtumia ja tulevaisuutta.
Aamulla steven hätkähti hereille, kuullessaan ääntä keittiöstä, ja vaistomaisesti hänellä oli pistooli kädessään, kunnes hän muisti Peterin palanneen kotiin. Vetäen farkut ja t-paidan päällensä Steven suunnisti keittiöön, josta hän löysi Peterin paistamassa munia ja pekonia. ”Huomenta! Kelpaako rasvapommi aamupalaksi?” Peter huikkasi uneliaalle veljelleen. ”Tietysti kelpaa,” Steven vastasi, kaataen itselleen samalla kupillisen tuoretta kahvia ja katsoen pöllämystyneenä veljeään. Ei Peter ikinä aiemmin ollut kokannut muille kuin itselleen. Ehkä armeija oli muuttanut häntä solidaarisemmaksi.
Kokattuaan Peter lähti hoitamaan paperisotaa kaupungille, jättäen Stevenin syömään ja lukemaan aamun lehteä. ”Eiköhän kaikki tule menemään ihan hyvin...” Steven tuumasi itselleen, nostaessaan samalla pekoniviipaletta suuta kohden. Uutisissakaan ei ollu mitään erikoista Chicacon mittapuulla. Väkivaltaa, työttömyyttä ja turhanpäiväisiä julkkiksia. Viskattuaan astiat tiskikoneeseen Steven suunnisti alakertaan ja alkoi laittaa kauppaa avaamiskuntoon.
Elämä palautui pian samoille raiteille kuin ne olivat olleet paria vuotta aiemmin. Foxin veljekset pyörittivät yhdessä liikettä yhdessä ja Peterin uusien kontaktien avulla kauppa alkoi taas käymään. Harvinaisemmat aseet houkuttelivat varakkaampia ostajia ja Peterin lähes maagiset korjaustaidot aseiden kanssa tulivat tarpeeseen antiikkiaseita korjatessa. Steven ei kuitenkaan saanut ravistettua epämukavaa oloa, joka hänellä oli ollut Peterin paluusta lähtien.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti